Lentopallon miesten Mestaruusliiga: Joukkueiden joulutodistukset 2022

Kuva: Akaa-Volley

Lentopallon miesten Mestaruusliiga lähti joulutauolle kärkijoukkueenaan VaLePa.

Raision Loimu ja Akaa-Volley täydensivät kärkikolmikon. Pudotuspeliviivan alapuolella joulunviettoon suuntasivat Vantaa Ducks, TUTO Volley ja nousijajoukkue KyKy-Betset.

Lentopallo.info jakaa nyt joulutodistukset kaikille liigajoukkueille. Arvosanat on annettu painotetusti suhteessa joukkueisiin kohdistuneisiin odotuksiin.

TUTO Volley: Todella nahkea alkukausi (yhdeksästä ensimmäisestä kamppailusta yksi voitto) syö sarjasijoitusta. Joulua kohden noususuuntaa oli havaittavissa, mutta loppuun tuli vielä kolmen ottelun tappioputki. Olli Kuoksan valmentamille joukkueille tunnusomaista tunteen paloa ei ole nähty riittävästi. Keväällä sitä vaaditaan. 6+

Vantaa Ducks: Kuudessa ensimmäisessä ottelussaan Ducks ylsi neljä kertaa sarjapisteille, mutta momentum ei jaksanut kantaa pitkälle. Lokakuun 15. päivän jälkeen kontolle kertyi vain kaksi otteluvoittoa, joten keväällä korsolaisjoukkue joutuu keskittymään karsintojen välttämiseen – vähän liiankin odotetusti. 6,5

Savo Volley: Hopeakauden jälkeen Savo menetti hurjasti pelillisiä ja henkisiä resursseja. Kun vielä terveysrintamalla tuli poikkeuksellista epäonnea, kävi syyskausi raskaaksi. Liigassa ryhmä voitti kuitenkin puolet otteluistaan ja päätti syksyn vielä kahteen perättäiseen voittoon. Sankariteko eurokentillä todistaa, että Savo Volleylla on kaikki rahkeet taistella taas kotoisen pääsarjan jalometalleista. 7–

KyKy-Betset: Liiganousija lähti pääsarjakaudelle hyvissä tunnelmissa, sillä viime kauden avainpelaajat saivat rinnalleen Tommi Siirilän ja Oskari Keskisen kaltaisia huippuhankintoja. Kolmen voiton syyssaldo vastaa pitkälti odotuksia. Kuusikkopelaamisen on parannuttava tuntuvasti, jotta karsinnat vältetään. 7

Hurrikaani-Loimaa: Loukkaantumiset ja Luka Marttilan yllätyssiirto Italiaan sekoittivat Hurrikaanin syyskautta urakalla. Siihen nähden syksyn kahdeksan voittoa ovat oivallinen saalis. Melkoinen palapeli Loimaalla on silti koottavana, koska kevätkaudelle ryhmä lähtee uuden valmennusjohdon tahtiin. 7+

Perungan Pojat: Vaikka viisi voittoa ei ole mikään mahtisaldo, rovaniemeläisryhmä kuului syksyn myönteisiin yllättäjiin. Hakkuri Fredric Gustavsson ja keskitorjuja Daniel Wetter ovat todistaneet tasonsa. Jos Guntis Atarsin luotsaama PerPo hilaa itsensä keväällä pudotuspeliviivan yläpuolelle, puhutaan isosta paukusta. 7,5

Akaa-Volley: Akaa koppasi syyskaudelta hienot 13 voittoa, joista viisi tuli viiden erän otteluista. Viisieräisistään Akaa hävisi vain yhden, mikä kielii hyvää joukkueen henkisestä kantista. Pelaajahankinnat vaikuttavat onnistuneen hyvin. Uudessa Akaa Areenassa pelaava ryhmä on valmis puolustamaan SM-pronssia ja taistelemaan jopa mitalin kirkastamisesta. 8

Kokkolan Tiikerit: Tuttua, taistelevaa tiikerilentopalloa. Alkusyksy ei juuri nostattanut hurraahuutoja, mutta ennen marraskuun puoliväliä Tiikerit löysi itsensä. Joululomalle kokkolalaisryhmä lähti kymmenen ottelun kuntopuntarin perusteella liigan kolmanneksi parhaana. Mestaruusliigassa on suurempiakin suosikkeja, mutta Tiikereitä ei sovi keväällä aliarvioida. 8

Karelian Hurmos: Taistelutahdon ruumiillistuma. Vastoinkäymisiä on tullut niin talouspuolella kuin pelikentällä, mutta Hurmos lähti joulutauolle sarjanelosena ja 12 voittoa rikkaampana. Kevät saattaa olla käänteentekevä koko seuran kannalta – joensuulaisjoukkue on tuonut liigaan niin paljon positiivista, että katoaminen liigakartalta olisi valtava harmi. 8,5

VaLePa: Hallitsevalta Suomen mestarilta ei muuta odoteta kuin taas yhtä SM-kultaa, ja syyskausi antoi odotukselle yhä vahvempaa pohjaa. Tappiot (kolme) ovat lähinnä kauneusvirheitä. Marraskuun 26. päivän jälkeen VaLePa otti yksinomaan voittoja. Jos joukkue pysyy terveenä, kultamitalia voi olla sastamalalaisilta paha viedä. 9

Syyskauden priimus Raision Loimu: Vaikeiden kausien jälkeen Loimu on vakiinnuttamassa uudelleen paikkansa suomalaisten lentopallovalioiden joukossa. Yllättäen päävalmentajan vastuuseen ’joutunut’ Mika Rantanen ja mukaan haalittu Kari Raatikainen johtivat syksyn kuuminta ryhmää. Joulua kohden tahti hieman tasaantui, mutta kaikki viittaa Loimun mitalitaistoon nousemiseen. 9+

Lentopallon miesten Mestaruusliiga, syksyn 2022 tilastollinen ihannekokoonpano

Passari: Niko Haapakoski, Karelian Hurmos

Hakkuri: Kristers Dardzans, Hurrikaani-Loimaa

Yleispelaajat: Mikko Räsänen, Karelian Hurmos ja Aivars Petrusevics, KyKy-Betset

Keskitorjujat: Tatu Vuorenmaa, TUTO Volley ja Tommi Siirilä, KyKy-Betset

Libero: Louis Pineau, Vantaa Ducks

Ihannekokoonpano perustuu DataProjectin julkaisemiin tilastoihin ja vähintään 10 ottelua pelanneisiin urheilijoihin.