Suomen joukkue lentopallon miesten EM-kisoissa 2023

Kuva: CEV.eu

Suomen maajoukkue lähtee mielenkiintoisista asetelmista lentopallon miesten EM-kisoihin 2023.

Kauan puheenaiheena ollut nuorennusleikkaus alkoi olla vihdoin viime vuonna todellisuutta, ja myös tämän syksyn kisajoukkueessa on runsaasti tuoretta voimaa.

Passari Eemi Tervaportti edustaa kokenutta kaartia. Myös yleispelaajat Sakari Mäkinen ja Niko Suihkonen ovat olleet pitkään maajoukkuekuvioissa mukana.

Valmistautumisessa tuli vastoinkäymisiä. Kapteeninakin toiminut Antti Ronkainen joutuu jättämään EM-turnauksen väliin loukkaantumisen vuoksi. Lisäksi Miro Leinonen, Petteri Tyynismaa ja Severi Savonsalmi ovat kuntoutusvaiheessa.

Seuraavassa katsaus Joel Banksin valmentamaan Suomen kisajoukkueeseen pelipaikoittain.

Passarit: Vahva osa-alue. Tervaportti on kokenut kansainvälinen ammattilainen, joka pelaa huipputasoisessa Puolan liigassa ja esiintyi tänä vuonna Mestarien liigan loppuottelussa. Häntä kirittää Fedor Ivanov, joka hurmaa taidoillaan ja persoonallisuudellaan. Ivanovilla on takana ensimmäinen kausi Bundesliigassa.

Hakkurit: Savo Volleyn joukkueeseen siirtyvä Joonas Jokela on todennäköisin vastuunkantaja. Hän saa hyvän haastajan 212-senttisestä Aaro Nikulasta. Benficassa kaksi kautta pelannut Nikula edustaa ensi kaudella romanialaista Arcada Galatia.

Kolmas vaihtoehto on Samuli Kaislasalo; Alankomaiden liigakentillä vaikuttavalle pelimiehelle saattaa tulla myös tuurauksia keskitorjujana.

Keskitorjujat: Maajoukkuekokemusta vähän, potentiaalia paljon.

Miika Haapaniemi väläytteli todella lupaavasti kesäliigassa, ja Nuutti Niinivaarallakin on viime vuodelta hyviä näyttöjä muun muassa EM-karsinnoista. Haapaniemi ja Niinivaara pelaavat alkavalla seurajoukkuekaudella Hurrikaani-Loimaan ryhmässä. Raision Loimun Aleksei Zhbankov on kolmas vaihtoehto verkon keskustaan.

Yleispelaajat: Todella mielenkiintoinen tontti. Mäkinen ja Suihkonen pelasivat MM-kisoissa jo vuonna 2018. Kovan Berlin RV:n hiljattain kiinnittämä Jiri Hänninen on vahvalla nousu-uralla.

Hänninen iski Mestarien liigassa viime kaudella. Kuva: CEV.eu

Todellinen jokerikortti on Luka Marttila, 20, joka sai viime vuonna kiinnityksen Italian tarunhohtoiseen lentopalloliigaan.

Liberot: Maajoukkueuransa tärvellyttä Lauri Kermistä ei tarvitse kaipailla, sillä Voitto Köykkä on ottanut tontin haltuun väkevästi. Köykkä nähdään ensi kaudella Puolan liigassa. Sähäkkä bundesliigalibero Niklas Breilin saa hänkin varmasti peliaikaa.

Lentopallon miesten EM-kisat 2023 pelataan 28. elokuuta – 16. syyskuuta.

Kisojen järjestäjämaat ovat Italia, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Israel.

Suomi kilpailee Bulgarian Varnassa käytävässä alkulohkossa. Suomen lohkovastustajat ovat Bulgaria, Ukraina, Slovenia, Kroatia ja Espanja. Lohkosta neljä parasta etenevät pudotuspeleihin.